Paperback
-
PICK UP IN STORECheck Availability at Nearby Stores
Available within 2 business hours
Related collections and offers
Overview
Product Details
| ISBN-13: | 9781906570880 |
|---|---|
| Publisher: | ARC Publications |
| Publication date: | 10/03/2013 |
| Series: | New Voices from Europe & Beyond |
| Pages: | 160 |
| Product dimensions: | 6.14(w) x 9.21(h) x 0.37(d) |
Read an Excerpt
CHAPTER 1
VESA HAAPALA
Born in Jyväskylä in 1971, VESA HAAPALA moved around Finland until settling in the capital. His first book Vantaa (Otava, 2007), which received the Kalevi Jäntti Prize, was named after the town in which he lives. Haapala's increasing collaboration with the graphic designer Markus Pyörälä is evident in the prose poetry of his later collection Termini (Otava, 2009) and in the avant-garde Kuka ampui Ötzin? [Who Shot Ötzi?], (Otava, 2012).
Haapala is a lecturer in Finnish literature at the University of Helsinki, from which he received a doctorate in the same subject.
teoksestaTERMINI
(from TERMINI)
I
Vanha teema: kiveen on hakattu nimesi, jäätikkö riipii graniittiin harmaan, mustan, punaisen vyöt, petaa saarille hulmahtavat hiukset ja linnunluut. Niille astui jalka, kun meri kehräsi myrskyt ja ulappa korahti vuosituhanten lunta. Tauotta iskivät vuokset hampaansa yhteen, mylläsivät lohkareita. Joku näki Alfan, joku Omegan, joku solujen jumalattomat vuodet. Tätä teologiaa rakastaa jokainen: ranta ruotii laivat, viskaa ravat meren kirnuun ja olemme osalliset katoamisesta. Kuinka helppoa uskoa pudotukseen, siihen joka tulee, väistämättä. unohtaa kaunat ja korulauseet. Haukkaa suullinen auringon soraa, köli on jo mennyt. Ehkä sanot: jos kuva olisi tarkempi, ei meillä olisi muuta.
II
Katso, tässä, Viareggio. Uimataidoton, saappaissaan, ja taskussa Keatsin runot.
Kun Shelleyn rippeet luhistuivat hiillokseen, Byron tuskin enää näki rannikkoa. Hulluja, seinähulluja molemmat, pelastuksen tuolla puolen, ja kaikki naiset jotka kiersivät heitä kuin perverssit hait. Mitäpä heistä, hän oli uinut Leviathanin kanssa!
Taas tuuli nosti vettä ja varjot liukuivat hänen ohitseen. Aurata ulapalle, eteenpäin, luonnonvoimista ja tulevasta välittämättä, se oli viimeinen veto, jonka Percy heitti.
Lahti kiehui ja kalaveneet pelastuivat satamiin ja Don Juan loittoni Livornosta ja Percy huusi Williamsille:
Hän ui yhä siinä vedossa, virran falangi allaan, ja Percy oli meri.
Mutta kaukana kohosi savun magneetti. Hitain potkuin Byron kääntyi ja lähestyi rantaa. Hän tiesi, että kaivaisi lopulta varpaansa tuhkaan, seisoisi saman arkun päässä kuin muut. Hän tiesi hävinneensä jokaisen vedon, se olisi hänen elämänsä rytmi.
III
Oi kaunis elämä, vuoteesi, hautajaisvuoteesi ympäriltä ei puutu mitään. Sellaista on 1800-luvulla, niin kauas menit pakoon tietoa, että kuolet. Itku sanasta sanaan, luurankotanssi, eräänlainen itku, maatiloja ja ahkeraa väkeä, katu räätälin arsinalla, taitettuna, koukussa, sellaista siellä on. Levollista, mutta aamusta iltaan jokin kalisee aumoilla, heinikossa, Ligurialle viettävillä rinteillä. Eräänläinen itku? Valvooko sielläkin isoveli, onko lauantai-illassa huumaa, joko livoli kiertää ja myy hattaraa?
Yhä törröttävät muistin kuidut pääsi vadeista, mekastavat tätä vuotta. Anno Domini 2007. Kuut venyivät pidemmiksi kuin aikoihin, ja sielu, maaninen diakoni, tahtoi nähdä varjokuvansa. Totta, kallon sisällä kaikki on selkeämpää. Jos nyt särjet simpukan, kuulet: päivien itku kaatuu ikkunoista. Hetki kohoaa, kuten loistit kerran.
Älä mene, olisit siinä vielä.
IV
Auringon raastamaa, savu avaa proosaa, emme tulleet sitä tietä. Valitsimme ilmalaguunit, Apenniinien stukkokylät, kun iltapäivä haki antenneikseen betonipuita, vyörymärinteiden pikiläikkiä. Kiersimme meren taiten kaivetut haudat, säkeen pohjalla onnetonta ihmislihaa, ruosteisen tankkerin täky, Don Juan ja Shelleyn ruumis, repeytyviä levämattoja siinä,
missä nopeita aaltoja kulki vaahtoverkkojen alla ja Lord Byron kääntyi ulapalta hautasavuille.
Valitsimme taivaan, jota aurinko ei lämmitä, esineellisten talojen huoneet, valaistut tuulet kaupungeista päin
ja kesken lumouksen ajauduimme rantaan.
fromTERMINI
(teoksesta TERMINI)
I
An old theme: your name carved on rock, the glacier tears a grey, a black, a red belt on the granite, lays fulminating hair and bird bones on the islands. A foot stepped on them, when the sea wound the storms and the ocean's vastness gurgled out the snow of millennia. Relentlessly ebb and flow struck tooth on tooth, minced boulders. Someone saw Alpha, another Omega, someone else the godless years of cells. This theology is loved by all: the beach rakes ships, casts mud into the sea's churn and we become a part of this disappearance. How easy to believe in the fall, that which is coming, inevitably, forgetting scorn and fine turns of phrase. Bite a mouthful of the sun's gravel, the keel has already gone. Maybe you will say: if the image were clearer, we would not have been left with anything at all.
II
Look, over here, Viareggio. Unable to swim, in his boots, with Keats' poems in his pocket.
As Shelley's remains crumbled into embers, Byron could hardly see the shore any longer. Mad, stark staring mad, both of them, beyond redemption, and all the women circling them like perverse sharks. What of them, he'd been swimming with the Leviathan!
Again the wind stirred up the water and the shadows moved past him. Ploughing out to sea, onwards, not caring about the forces of nature or the future, it was the final tug Percy gave.
The bay was roiling and the fishing boats were rescued into the harbours and the Don Juan moved farther from Livorno and Percy cried out to Williams:
He was still swimming with that tug, under the current's phalanx, and Percy was the sea.
But the magnet of the smoke rose into the distance. With slow kicks Byron turned and approached the shoreline. He knew he would be digging his toes into the ash, standing at the end of the same coffin as the rest. He knew he had lost every tug; it would be the rhythm of his life.
III
O, dear life, your bed, your funeral bed wants for nothing. Thus it is in the 19th century, so far did you flee from the knowledge that you will die. Weeping from one word to the next, a skeleton dance, a certain kind of weeping, farms and hard-working folk, a street with a tailor's cubit, folded up, crooked, that's how it is there. Calm, yet from morning till evening something clatters on the ricks, in the grass, on the slopes leading to Liguria. A certain kind of weeping? Is an elder brother standing watch there too, is there a fever on Saturday nights, is the funfair already in swing, selling candyfloss?
The strands of memory still jut out from the saucers of your head, making a racket of this year. Anno Domini 2007. The months stretched out longer than in a long time, and the soul, that manic deacon, wanted to see its shadow image. True, everything is clearer inside your cranium. If you crack open a mussel now, you'll hear: the weeping of days spills from the windows. The moment advances, as you once glowed.
Don't go; please stay a while.
IV
Smoky prose rent by the sun; we didn't come that way. We chose the air lagoons, the stucco Apennine villages, as the afternoon sought concrete trees for its antennae, flecks of pitch on the landslide slopes. We strolled round the sea's skilfully dug graves, ill-fated human flesh at the bottom of the verse, the bait of a rusty tanker, Don Juan and Shelley's corpse, splitting carpets of algae there,
where the speedy waves passed beneath the networks of foam and Lord Byron turned away from the sea towards the smoke of the pyre.
ALUSSA
(IN THE BEGINNING)
Kun äitini ruokki minua, hän söi kuolleita ihmisiä. En tiedä tuotiinko hänelle miestä vai naista, lasta vai vanhusta. Kaikkialla tympeää vaaleanpunaista raastetta, myös hänen takaosansa sukasissa ja ostereiden turvottamissa lanteissa. Niissä kuhisi elämä – se riitti minulle. Karvaiset jäsenet hän nylki ja sulatti oksennuksellaan.
Olin punainen raudikko, silmissä sapelit, kolmikynteni harasi kallioon. Siitä lähti syöpäläiskasvin varjo.
Hyönteisiä. Jotkut verhoissa, jotkut mietteliäästi muurissa meditoiden. Rukoilijasirkoista äitini oli suurin, tuntosarvien, värekarvojen peitossa hän kurotti päätään vähät välittäen suvustaan, joka valmisti uhrin, osa turvarenkaiden, osa rauhoitteiden peitossa. Vedessä kahlaten, vedessä maaten hän liikkui kuin lautalla, ja virta kannatti häntä.
Vuosi 1991 oli tuulinen; hiekkaa satoi Saharasta Alpeille saakka.
26. syyskuuta. Oli vuosipäiväni, ja kaulapussini voimistui. Viimein kaikki oli kuivaa. Vaikka lattia parveili naisia, en jaksanut nousta lihan perään. Tiesin, että ilman minua paikasta tulisi suunnaton jätekasa, jonka rituaalit olisi purettava.
Minusta ei tehty ruumiinavausraporttia. Astuin ulos ja olin hoikanpuoleinen, tavallinen, silmälasipäinen kaveri, joka pukeutuu farkkuihin ja beigeen pusakkaan. Astia, jota olin kutsunut kodikseni, täyttyi bakteereilla. Kalvo sen pinnalla suli ja vetäytyi.
Kun tulin ovesta, he istuivat pöydässä ja valittivat, ettei Suomessa osata kirjoittaa – suurin osa porukasta ei edes tiedä, mitä language on. Hörahdin, sillä olin olin lukenut heidän räpellyksiään. Kansanmaalaritkin ovat enemmän, mikäli sillä on väliä. Pöydässä. jonka olin varannut, seisoi spodek, rabbiinin raskas ja korea turkishattu.
– Hyvää syntymäpäivää, huikkasin itselleni ja ryhdyin tilaamaan.
IN THE BEGINNING
(ALUSSA)
When my mother fed me, she would eat dead people. I don't know if they brought her men or women, children or old people. Disgusting pink grated stuff everywhere, including in the bristles on her behind and loins swollen by oysters. They were seething with life – that was enough for me. The hairy limbs she flayed and digested with her vomit.
I was a red chestnut, sabres in my eyes, my three-toed claw dragging against the rock. It cast a noxious plant's shadow.
Insects. Some in the curtains, some in pensive meditation on the walls. My mother was the largest of the praying mantises; with her antennae, covered in cilia, she craned her head indifferently away from her kin, who were preparing their victims, some under safety tyres, some under anaesthetic. Wading in the water, lying in the water, she moved as if on a raft, and the current carried her along.
1991 was a windy year; sand rained down from the Sahara as far as the Alps.
The 26th of September. It was my anniversary, and my neck pouch was growing stronger. At last everything was dry. Though the floor was swarming with women, I couldn't be bothered to climb up after the meat. I knew the place would become an enormous rubbish pile without me, with rituals that should be dismantled.
No post-mortem report was done about me. I stepped outside and was an ordinary, eyeglass-headed bloke, on the slender side, dressed in jeans and a beige windcheater. The container I had called my home filled up with bacteria. The film on its surface liquefied and receded.
When I came in the door, they were sitting at the table complaining nobody in Finland knows how to write – and most of them don't even know what language is. I burst out laughing because I'd read their scribblings. Even folk painters amount to more, if that makes any difference. On the table I'd reserved was a spodek, a rabbi's heavy, ostentatious fur hat.
"Happy birthday," I exclaimed to myself and started to order.
CROWN OF SWEDEN
(CROWN OF SWEDEN)
Kello viiden uutiset: Piippu kehän takana, Lassila & Tikanoja, muumio teollisuushallissa, yhdeksäntoista vuotta, tyhjän hormin kuivaama raato – yhtä satunnaista kuin kiitoradalta poimittu jihab, yhtä poliittista kuin nenäkarvat, jotka liimaavat maailman yhteen.
Osta, osta, osta ja jalka jaksaa nousta, osta ja jalka nousee, osta, osta, jaksaa ostaa, jaksaa, jalka nousee kun ostaa, kädet jaksaa, tavaraa, jaksaa nostaa, sitä jaksaa kun on mitä ostaa ... Teräväpiirrot sylkevät yhä uusia liikkeitä, mutta mistään ei ole aikoihin ollut selkeää kuvaa. HK:n huoltomies jauhautuu lihamyllyyn ammoniakkihuuruissaan.
Tamä ilo, jota saa lkeasta Victorian ja Danielin hääpäivän aamuna. Prinsessabrunssi, morsiuskimput, sviitti takahuoneessa niille, jotka nappaavat kukat. Kruunu on lastulevyä kauppaavan hallin joka julisteessa. Hampen, tyyny jokaiselle hampille. Prinsessan unet: This is international.
Anturat, rasittimet, nojatuoleja ja ovia vitriineissä – ei ihminen avaa kaappejaan noin. Kun tartun ripaan ja repäisen, ruuvi lastulevyn muovitulpassa siirtyy ... Kun rojahdan sohvaan – kuopat tyynyillä kertovat kaiken. Olen liimannut pienat neljästi, muoviliitoksiin ei varaosia, korvasin ne metallilla. Nämä romut kodissasi 25 vuotta ... Tehdasta, jossa kaikki valmistettiin, ei ole.
Tämän kojelaudan sydämessä puhaltavan ilmastoinnin muoviakselin hajoaminen, valmistuskustannukset viisitoista senttiä, vahingot kertaumineen 2500 euroa. Ei tällä ole paljoakaan merkitystä. Jälki, joka meistä jää, on paljon rumempi.
Actimel, tätä on mahdoton sanoa selkeämmin. Me tahdomme parasta lapsillemme ja ostamme aamuksi purkillisen sokerimaitoa. Lääkepakkaukset, subjektiiviset terveysvaikutteet, rehellisyys, läjä WC-ankkoja nokat avoimina.
Uppoudun juhliin. Nostavat monarkian arvoa kuin kvartaalit demokratian. Siniverisyys, jolle tarjotaan yhden munuaisen maalaista.
Hei, me täällä Ruotsissa osataan leikkiä prinsessaa ja kuningasta! Tästä on leikki kaukana, kuninkaallakin on afasia, eipä juuri naurata. Joku kertoo vitsin, suudelma ravintolassa, kaksi tuntia prinsessan aivoperäisistä häiriöistä, niitä tähän kaivattiinkin. Hitaudesta on ollut hänelle hyötyä.
Kuninkaallinen jumppapatja. Den kunglige idrottsklubben. Joukko menninkäisiä ja tumma hyvä haltija, jonka aarteet ovat natsien arkuista. Tavallisen perheen aura murenee viihdepalveluissa.
Jonas tajusi kaiken ja petti Maddea. Norjalaiset koripalloilijat, ruotsalaiset käsi palloilijat ja juudaat, mistään ei seuraa mitään! Paetkaa kun ehditte. Maunu Ladonlukkokin keräsi luunsa Riddarholmenista ja häipyi.
He pohtivat jo, tuleeko puhe kylin hitaasti Danielin korvanappiin. Katsojaluvut on rankattu korkealle.
Äänet iltapäiyässä, kaikki samasa tasossa, samassa pesässä kuin mies, jota he kutsuvat Ötziksi. Hän on oksentanut avaimenperiä ympäri Alppeja. Ehkä CG ajaa viimein Jaggensa seinään ...
Vielä draama ei tunne loppuaan. Mutta juna syöksyy tunneliin, se putoaa pimeässä ja ihmisten korvat lukkiutuvat, he nielevät kiivaasti, he huutavat kovemmin kuin koskaan, heitä poraa kaikista kaiuttimista Läkerol, Crown of Sweden.
CROWN OF SWEDEN
(CROWN OF SWEDEN)
The five o'clock news: A chimney beyond the ring road, Lassila & Tikanoja, a mummy on an industrial estate, nineteen years there, a carcass desiccated by an empty chimney – as random as a hijab picked up off a runway, as political as the nose-hairs that glue the world together.
Buy, buy, buy and keep on pumping that foot, buy and pump those feet, buy, buy, pump that buy, pump it, pump that foot as you buy, pump those hands, products, keep on pumping, you can keep on when there's something to buy ... HDTVs puke out more new exercises, but there hasn't been a clear picture of anything for ages. The sausage factory's maintenance man, incensed by his ammonia fumes, is being fed into the meat grinder.
This joy that comes from Ikea on the morning of Victoria and Daniel's wedding. A princess brunch, bridal bouquet, suite in the back room for the ones who catch the flowers. The crown is on every poster in the room where plywood is sold. Hampen, a cushion for every humbug. The dreams of a princess: This is international.
Soles, loaders, easy chairs and doors in display cabinets – people don't open their cupboards like that. When I grasp the handle and give it a yank, a screw in the plastic plug in the chipboard shifts ... When I venture onto a sofa – the dents in the cushions tell all. I've glued slats in groups of four, no spare parts for the plastic connectors, I substituted metal ones. This junk in your home for 25 years ... The factory where everything was produced doesn't exist anymore.
The disintegration of the plastic spindle in the air-con blowing in the centre of the dashboard, production cost fifteen cents, damages along with their allotted costs 2500 euros. This doesn't mean a whole lot either. The traces left of us are far uglier.
Actimel: this is impossible to say in clearer terms. We want the best for our children, so we buy sugary milk in cartons for breakfast. Packets of pills, subjective health influences, honesty, a heap of toilet ducks with their bills open.
I lose myself in the festivities. They are raising the value of the monarchy as quarterly figures do for democracy. The blue blood that is offered a peasant with one kidney.
Look at us: we know how to play princess and king here in Sweden! This is far from a game, even the king has aphasia, so don't laugh. Someone tells a joke, a kiss in a restaurant, two hours from the princess's brain-based disorders: as if that was what was needed on top of everything else. Inertia has been to her advantage.
(Continues…)
Excerpted from "Six Finnish Poets"
by .
Copyright © 2013 Arc Publications.
Excerpted by permission of Arc Publications.
All rights reserved. No part of this excerpt may be reproduced or reprinted without permission in writing from the publisher.
Excerpts are provided by Dial-A-Book Inc. solely for the personal use of visitors to this web site.
Table of Contents
Series Editor's Preface,
Introduction,
VESA HAAPALA Translated by Helen R. Boultrum Biography,
JANNE NUMMELA Translated by Lola Rogers Biography,
MATILDA SÖDERGRAN Translated by Helen R. Boultrum Biography,
HENRIIKKA TAVI Translated by Emily Jeremiah and Fleur Jeremiah Biography,
KATARIINA VUORINEN Translated by Emily Jeremiah and Fleur Jeremiah Biography,
JUHANA VÄHÄNEN Translated by Lola Rogers Biography,
About the Editor & Translators,