Pianonvirittäjä
Tanu Sillanpää, maanviljelijä. Katri, hänen vaimonsa. Hilja, heidän tyttärensä. Helmi Kunnas, Hiljan koulutoveri. Koskinen, eläinlääkäri. Soinne, pianonvirittäjä. Arvo Ungermo, ylioppilas. Renki-Ville. Piika-Mari.
Sillanpään hyvänpuoleisesti kalustettu sali. Salissa on piano. Ovia kolme: ulos, väenpuolelle ja Hiljan kamariin.
Hilja (sohvassa Helmiä hyväillen). Ettäs sinä sentään tulit! Sinä helmeni, päärlyni, kullannuppuni ja sokeritoppani! Nyt meidän tulee käyttää aikamme niin herttasesti ja hauskasti kuin lehdon livertävät lintuset! Ja minä pidän sinut omanani koko, ihan koko kesän!
Helmi. Hyväksi aikaa jäänkin oikein mielelläni, mutta tuskin sentään koko kesäksi voin. Oi, miten viehättävää täällä on, niin tuoresta, tuoksuvaa ja viheriäistä! Ja sireenit juuri kukkaan puhkeamaisillaan! Tiedätkös, minun teki niin kovasti mieleni hypätä rattailta eilen asemalta tullessani ja taitella metsästä suuren kimpun kukkaan puhkeavia sireenejä. Vihreä metsä tien varressa oli niin ihmeen viettelevä.
Hilja. Voimmehan mennä sinne tänään. Taittelemme sireenejä ja asetamme vesilaseihin joka ikkunalle ja pöydälle.
Helmi. Ja telmimme ja heiskaroimme metsässä kuin karitsat! Kyllä sinä olet onnellinen, kun kotisi on täällä maalla, luonnon helmassa!
Hilja. Olenhan minä … nyt kun sinä tulit…
Helmi (katsoo utelevasti). Miten sinä, pikku muruseni, sait täällä talvesi kulumaan?
Hilja. Kysys muuta! Olla ensin niin monta talvea ilosessa kaupungissa, hyvien toverien seurassa — ja sitte hautautua tänne…
Helmi. Rauhallista täällä lienee elämä talvella?
Hilja. Olin aivan kuin elävältä haudattuna! Olisin tullut niin mielelläni kaupunkiin, mutta mitäs minä siellä enää … kouluaikani oli jo lopussa. Ja isä-ukko, se aina jaarittelee siitä "maahengestään" — ikäänkuin minun pitäisi tuota päätä valmistautua jonkun maanmyyrän karjapiiaksi!
Helmi. Mutta entäpä, jos emännäksi…?
Hilja. Vai … sinä sokeritoppani! Kuka kunnon talonpoika minusta hupakosta huolisi! En minä osaa kantaa suuria avainkimppuja, keittää ja paistaa ja komennella suurta piikalaumaa…
Helmi. Etkö, nupukkani… Mutta, asiasta toiseen! Tottakai sinulla on täällä hyviä ystäviä, seuraa, jonka kanssa joskus saat hupailla?
Hilja. Ettäpä jos olisi! En minä, hilsuseni, ole täällä oikein harmoniseerannut. Pojat ja tytöt elävät täällä niin toisissa, omissa maailmoissaan ja minä … niin, minä olen heille melkein vennonvieras, istun ja huokailen yksikseni. Tiedätkös, Helmiseni, että minulla on ollut täällä niin ikävä, niin ikävä väliin, että on tehnyt mieli keksimään jos mitä hullutuksia…
Helmi (hyväillen). Mitä sinä olet keksinyt?
Hilja. Jos mitä…! Tiedätkös, että minä olen ihan aikonut karata täältä… Olisin varmaan livistänyt tieheni, jos olisin vähänkin tietänyt minne mennä … ja miten saada isältä matkarahat…
Helmi. Oletpa sinä romantillinen!
Hilja. Ja kerran minä juoksin — keskellä yötä — nurkkatansseihin tuonne kylän laidalle…
Helmi (uteliaana). Millaista siellä oli?
Hilja. No, tanssin jylkytystä … sellaista pölkkytanssia … jotkut pojat olivat "hiprakassa", kuten sanoivat, ja vähän melusivat. Minuun katsoivat kuin "lehmä punaseen veräjään". Joku pojista pyysi minua tanssiin, mutta vei niin kankeasti, ettei se ollut hauskaa.
Helmi. Minäkin tahtoisin kerran mennä…
Hilja. Voimmehan mennä, jos tahdot. Niillä on niitä joka viikko.
"1117444913"
Sillanpään hyvänpuoleisesti kalustettu sali. Salissa on piano. Ovia kolme: ulos, väenpuolelle ja Hiljan kamariin.
Hilja (sohvassa Helmiä hyväillen). Ettäs sinä sentään tulit! Sinä helmeni, päärlyni, kullannuppuni ja sokeritoppani! Nyt meidän tulee käyttää aikamme niin herttasesti ja hauskasti kuin lehdon livertävät lintuset! Ja minä pidän sinut omanani koko, ihan koko kesän!
Helmi. Hyväksi aikaa jäänkin oikein mielelläni, mutta tuskin sentään koko kesäksi voin. Oi, miten viehättävää täällä on, niin tuoresta, tuoksuvaa ja viheriäistä! Ja sireenit juuri kukkaan puhkeamaisillaan! Tiedätkös, minun teki niin kovasti mieleni hypätä rattailta eilen asemalta tullessani ja taitella metsästä suuren kimpun kukkaan puhkeavia sireenejä. Vihreä metsä tien varressa oli niin ihmeen viettelevä.
Hilja. Voimmehan mennä sinne tänään. Taittelemme sireenejä ja asetamme vesilaseihin joka ikkunalle ja pöydälle.
Helmi. Ja telmimme ja heiskaroimme metsässä kuin karitsat! Kyllä sinä olet onnellinen, kun kotisi on täällä maalla, luonnon helmassa!
Hilja. Olenhan minä … nyt kun sinä tulit…
Helmi (katsoo utelevasti). Miten sinä, pikku muruseni, sait täällä talvesi kulumaan?
Hilja. Kysys muuta! Olla ensin niin monta talvea ilosessa kaupungissa, hyvien toverien seurassa — ja sitte hautautua tänne…
Helmi. Rauhallista täällä lienee elämä talvella?
Hilja. Olin aivan kuin elävältä haudattuna! Olisin tullut niin mielelläni kaupunkiin, mutta mitäs minä siellä enää … kouluaikani oli jo lopussa. Ja isä-ukko, se aina jaarittelee siitä "maahengestään" — ikäänkuin minun pitäisi tuota päätä valmistautua jonkun maanmyyrän karjapiiaksi!
Helmi. Mutta entäpä, jos emännäksi…?
Hilja. Vai … sinä sokeritoppani! Kuka kunnon talonpoika minusta hupakosta huolisi! En minä osaa kantaa suuria avainkimppuja, keittää ja paistaa ja komennella suurta piikalaumaa…
Helmi. Etkö, nupukkani… Mutta, asiasta toiseen! Tottakai sinulla on täällä hyviä ystäviä, seuraa, jonka kanssa joskus saat hupailla?
Hilja. Ettäpä jos olisi! En minä, hilsuseni, ole täällä oikein harmoniseerannut. Pojat ja tytöt elävät täällä niin toisissa, omissa maailmoissaan ja minä … niin, minä olen heille melkein vennonvieras, istun ja huokailen yksikseni. Tiedätkös, Helmiseni, että minulla on ollut täällä niin ikävä, niin ikävä väliin, että on tehnyt mieli keksimään jos mitä hullutuksia…
Helmi (hyväillen). Mitä sinä olet keksinyt?
Hilja. Jos mitä…! Tiedätkös, että minä olen ihan aikonut karata täältä… Olisin varmaan livistänyt tieheni, jos olisin vähänkin tietänyt minne mennä … ja miten saada isältä matkarahat…
Helmi. Oletpa sinä romantillinen!
Hilja. Ja kerran minä juoksin — keskellä yötä — nurkkatansseihin tuonne kylän laidalle…
Helmi (uteliaana). Millaista siellä oli?
Hilja. No, tanssin jylkytystä … sellaista pölkkytanssia … jotkut pojat olivat "hiprakassa", kuten sanoivat, ja vähän melusivat. Minuun katsoivat kuin "lehmä punaseen veräjään". Joku pojista pyysi minua tanssiin, mutta vei niin kankeasti, ettei se ollut hauskaa.
Helmi. Minäkin tahtoisin kerran mennä…
Hilja. Voimmehan mennä, jos tahdot. Niillä on niitä joka viikko.
Pianonvirittäjä
Tanu Sillanpää, maanviljelijä. Katri, hänen vaimonsa. Hilja, heidän tyttärensä. Helmi Kunnas, Hiljan koulutoveri. Koskinen, eläinlääkäri. Soinne, pianonvirittäjä. Arvo Ungermo, ylioppilas. Renki-Ville. Piika-Mari.
Sillanpään hyvänpuoleisesti kalustettu sali. Salissa on piano. Ovia kolme: ulos, väenpuolelle ja Hiljan kamariin.
Hilja (sohvassa Helmiä hyväillen). Ettäs sinä sentään tulit! Sinä helmeni, päärlyni, kullannuppuni ja sokeritoppani! Nyt meidän tulee käyttää aikamme niin herttasesti ja hauskasti kuin lehdon livertävät lintuset! Ja minä pidän sinut omanani koko, ihan koko kesän!
Helmi. Hyväksi aikaa jäänkin oikein mielelläni, mutta tuskin sentään koko kesäksi voin. Oi, miten viehättävää täällä on, niin tuoresta, tuoksuvaa ja viheriäistä! Ja sireenit juuri kukkaan puhkeamaisillaan! Tiedätkös, minun teki niin kovasti mieleni hypätä rattailta eilen asemalta tullessani ja taitella metsästä suuren kimpun kukkaan puhkeavia sireenejä. Vihreä metsä tien varressa oli niin ihmeen viettelevä.
Hilja. Voimmehan mennä sinne tänään. Taittelemme sireenejä ja asetamme vesilaseihin joka ikkunalle ja pöydälle.
Helmi. Ja telmimme ja heiskaroimme metsässä kuin karitsat! Kyllä sinä olet onnellinen, kun kotisi on täällä maalla, luonnon helmassa!
Hilja. Olenhan minä … nyt kun sinä tulit…
Helmi (katsoo utelevasti). Miten sinä, pikku muruseni, sait täällä talvesi kulumaan?
Hilja. Kysys muuta! Olla ensin niin monta talvea ilosessa kaupungissa, hyvien toverien seurassa — ja sitte hautautua tänne…
Helmi. Rauhallista täällä lienee elämä talvella?
Hilja. Olin aivan kuin elävältä haudattuna! Olisin tullut niin mielelläni kaupunkiin, mutta mitäs minä siellä enää … kouluaikani oli jo lopussa. Ja isä-ukko, se aina jaarittelee siitä "maahengestään" — ikäänkuin minun pitäisi tuota päätä valmistautua jonkun maanmyyrän karjapiiaksi!
Helmi. Mutta entäpä, jos emännäksi…?
Hilja. Vai … sinä sokeritoppani! Kuka kunnon talonpoika minusta hupakosta huolisi! En minä osaa kantaa suuria avainkimppuja, keittää ja paistaa ja komennella suurta piikalaumaa…
Helmi. Etkö, nupukkani… Mutta, asiasta toiseen! Tottakai sinulla on täällä hyviä ystäviä, seuraa, jonka kanssa joskus saat hupailla?
Hilja. Ettäpä jos olisi! En minä, hilsuseni, ole täällä oikein harmoniseerannut. Pojat ja tytöt elävät täällä niin toisissa, omissa maailmoissaan ja minä … niin, minä olen heille melkein vennonvieras, istun ja huokailen yksikseni. Tiedätkös, Helmiseni, että minulla on ollut täällä niin ikävä, niin ikävä väliin, että on tehnyt mieli keksimään jos mitä hullutuksia…
Helmi (hyväillen). Mitä sinä olet keksinyt?
Hilja. Jos mitä…! Tiedätkös, että minä olen ihan aikonut karata täältä… Olisin varmaan livistänyt tieheni, jos olisin vähänkin tietänyt minne mennä … ja miten saada isältä matkarahat…
Helmi. Oletpa sinä romantillinen!
Hilja. Ja kerran minä juoksin — keskellä yötä — nurkkatansseihin tuonne kylän laidalle…
Helmi (uteliaana). Millaista siellä oli?
Hilja. No, tanssin jylkytystä … sellaista pölkkytanssia … jotkut pojat olivat "hiprakassa", kuten sanoivat, ja vähän melusivat. Minuun katsoivat kuin "lehmä punaseen veräjään". Joku pojista pyysi minua tanssiin, mutta vei niin kankeasti, ettei se ollut hauskaa.
Helmi. Minäkin tahtoisin kerran mennä…
Hilja. Voimmehan mennä, jos tahdot. Niillä on niitä joka viikko.
Sillanpään hyvänpuoleisesti kalustettu sali. Salissa on piano. Ovia kolme: ulos, väenpuolelle ja Hiljan kamariin.
Hilja (sohvassa Helmiä hyväillen). Ettäs sinä sentään tulit! Sinä helmeni, päärlyni, kullannuppuni ja sokeritoppani! Nyt meidän tulee käyttää aikamme niin herttasesti ja hauskasti kuin lehdon livertävät lintuset! Ja minä pidän sinut omanani koko, ihan koko kesän!
Helmi. Hyväksi aikaa jäänkin oikein mielelläni, mutta tuskin sentään koko kesäksi voin. Oi, miten viehättävää täällä on, niin tuoresta, tuoksuvaa ja viheriäistä! Ja sireenit juuri kukkaan puhkeamaisillaan! Tiedätkös, minun teki niin kovasti mieleni hypätä rattailta eilen asemalta tullessani ja taitella metsästä suuren kimpun kukkaan puhkeavia sireenejä. Vihreä metsä tien varressa oli niin ihmeen viettelevä.
Hilja. Voimmehan mennä sinne tänään. Taittelemme sireenejä ja asetamme vesilaseihin joka ikkunalle ja pöydälle.
Helmi. Ja telmimme ja heiskaroimme metsässä kuin karitsat! Kyllä sinä olet onnellinen, kun kotisi on täällä maalla, luonnon helmassa!
Hilja. Olenhan minä … nyt kun sinä tulit…
Helmi (katsoo utelevasti). Miten sinä, pikku muruseni, sait täällä talvesi kulumaan?
Hilja. Kysys muuta! Olla ensin niin monta talvea ilosessa kaupungissa, hyvien toverien seurassa — ja sitte hautautua tänne…
Helmi. Rauhallista täällä lienee elämä talvella?
Hilja. Olin aivan kuin elävältä haudattuna! Olisin tullut niin mielelläni kaupunkiin, mutta mitäs minä siellä enää … kouluaikani oli jo lopussa. Ja isä-ukko, se aina jaarittelee siitä "maahengestään" — ikäänkuin minun pitäisi tuota päätä valmistautua jonkun maanmyyrän karjapiiaksi!
Helmi. Mutta entäpä, jos emännäksi…?
Hilja. Vai … sinä sokeritoppani! Kuka kunnon talonpoika minusta hupakosta huolisi! En minä osaa kantaa suuria avainkimppuja, keittää ja paistaa ja komennella suurta piikalaumaa…
Helmi. Etkö, nupukkani… Mutta, asiasta toiseen! Tottakai sinulla on täällä hyviä ystäviä, seuraa, jonka kanssa joskus saat hupailla?
Hilja. Ettäpä jos olisi! En minä, hilsuseni, ole täällä oikein harmoniseerannut. Pojat ja tytöt elävät täällä niin toisissa, omissa maailmoissaan ja minä … niin, minä olen heille melkein vennonvieras, istun ja huokailen yksikseni. Tiedätkös, Helmiseni, että minulla on ollut täällä niin ikävä, niin ikävä väliin, että on tehnyt mieli keksimään jos mitä hullutuksia…
Helmi (hyväillen). Mitä sinä olet keksinyt?
Hilja. Jos mitä…! Tiedätkös, että minä olen ihan aikonut karata täältä… Olisin varmaan livistänyt tieheni, jos olisin vähänkin tietänyt minne mennä … ja miten saada isältä matkarahat…
Helmi. Oletpa sinä romantillinen!
Hilja. Ja kerran minä juoksin — keskellä yötä — nurkkatansseihin tuonne kylän laidalle…
Helmi (uteliaana). Millaista siellä oli?
Hilja. No, tanssin jylkytystä … sellaista pölkkytanssia … jotkut pojat olivat "hiprakassa", kuten sanoivat, ja vähän melusivat. Minuun katsoivat kuin "lehmä punaseen veräjään". Joku pojista pyysi minua tanssiin, mutta vei niin kankeasti, ettei se ollut hauskaa.
Helmi. Minäkin tahtoisin kerran mennä…
Hilja. Voimmehan mennä, jos tahdot. Niillä on niitä joka viikko.
0.99
In Stock
5
1
![Pianonvirittäjä](http://img.images-bn.com/static/redesign/srcs/images/grey-box.png?v11.10.4)
Pianonvirittäjä
![Pianonvirittäjä](http://img.images-bn.com/static/redesign/srcs/images/grey-box.png?v11.10.4)
Pianonvirittäjä
eBook
$0.99
Related collections and offers
0.99
In Stock
Product Details
BN ID: | 2940148847472 |
---|---|
Publisher: | Lost Leaf Publications |
Publication date: | 11/17/2013 |
Sold by: | Barnes & Noble |
Format: | eBook |
File size: | 209 KB |
Language: | Dutch |
From the B&N Reads Blog