Pre-Order The Biggest Books Coming Soon Shop Now

Äärimmäisessä talossa

(Syrjäinen kaupungin katu, epätasainen ja paikottain likainen, siellä täällä pistää keskellä katua kallionharja näkyviin; oikealla puolen suurenlainen kallionsärkkä, jonka vieressä pari pihlajaa ojentelee oksiaan kadulle päin; vasemmalla pieni hökkeli, josta rappuset tuovat suoraan kadulle, tuonnempana pistää puitten takaa toisen talon päätö näkyviin; oikealla muodostaa kallio luonnollisen penkin; vasemmalla talonrappujen vieressä kahden kiven päällä myöskin penkki.)

I:n KOHTAUS.

Kalle ja Wille.

WILLE. Älä viskaa vielä, annas minä löydän… Minä viskaan ensin.

KALLE. Miksikä sinä? Oletko muka tarkempi?

WILLE. Ettäkö en ole? Muistatko kuinka viime syksynä osusin? Kaksi putosi yht'aikaa.

KALLE. No ja minä sitten, Tuolta kallion kärjen takaa kuin tarkkasin.

WILLE. Milloinka?

KALLE. Etkö muista? Silloin kun ikkunaan kivi sattui.

WILLE. Niin ikkunaan sinä kyllä osaat, mutta minäpä—

KALLE. Aina sinä olet olevinasi. Sinä ja sinä aina paremmin osaat.

WILLE. Oletpa itse ihan samallainen! Aina kerskaat, että osaat paremmin lukea.

KALLE. Eikö se ole totta sitten? Minulla onkin sellainen sisar, ettei sinulla olekaan.

WILLE. Ei hän sinun sisaresi ole. Ei edes sisarpuolikaan.

KALLE. Sama se. Sinulla ei ole sellaistakaan.

WILLE. Minäpä saan parempaa ruokaa kuin sinä ja kahvia kerman kanssa.

KALLE. Saa jos saatkin… Onpa siinä myöskin kerskattavaa.

WILLE. Etpä sinä vaan saa kerman kanssa,

KALLE. Jos minä oikein totta puhun, niin en huoli koko kermasta laisinkaan.

WILLE. Muistatko sen jutun, minkä Selma kertoi?

KALLE. Minkä?

WILLE. Sen, sen … kuinka se nyt olikaan? Mitenkä se varis ketulle sanoi——

KALLE. Varis! Sinä olet varis! Korppi se oli. Älä viisastele, kun et osaa kumminkaan.

WILLE. (Viskaa kivellä puuhun.) Katsos!

KALLE. Kuule! Katso nyt! Sinne lensivät kaikki, Kun annan sinulle tällä kivellä niin—

WILLE. Kun uskaltaisit.

KALLE. Vai en uskalla…

(Viskaa kivellä Willeä jalkoihin. Wille rupeaa huutamaan.)

No kirkumaan siinä rupeat. Ole nyt vaiti.

II:n KOHTAUS.

SELMA. (Tulee tuvasta.) Mitä te nyt taasen. Onko tuo nyt laitaa

WILLE. Viskasi minua kivellä.

KALLE. Mitäs hän.

SELMA. (Tukistaa äidillisesti Kallea.) Sinua pitää rangaista sellaisesta… Etkö sinä ala oppia jo kiltti olemaan.

SAARA. (Tulee tuvan takaa.) Etkö anna lapsen olla. Sinä tässä kurittamaan rupeat, mokoma. Otan hapenistasi itseäsi, niin—!

SELMA. Hän viskasi kivellä toveriansa.

SAARA. Mitä se sinua liikuttaa… Ei hän sinun lapsesi ole. Pidä itsestäsi huolta. Mene työhösi!

(Selma menee.)

Ja sinä, Wille, saat pysyä edempänä minun pojastani. Mokoma katupoika.
Tuleppas vaan toisen kerran näkyviini.
(Tuuppaa niskaan Willeä.)

WILLE. Kun minä sanon mammalleni… Kyllä hän teille näyttää…

(Rupee itkemään, menee kiireesti perälle sen kovemmin
huutaen, minkä lähemmin kotiansa tulee.)
SAARA. (Kallelle.) Älä huoli, poikaseni, heistä. Uskaltakoonpa vaan
Selma sinulle pahaa tehdä. Kyllä minä hänelle näytän.
(Silittää Kallen päätä.)

Tule pois sisään, saat kupin kahvia.

(Pyyhkii Kallen silmiä.)

Kas noin!

III:s KOHTAUS.

WIGREN. (Tulee.) Mitä te taasen minun poikaani täällä itketitte?

SAARA. Pitäkää kotona kakaranne. Mitäs päästätte sen tänne pahaa tekemään.

WIGREN. Vai mitäkö päästän. Vai ei minun poikani saa kadulla leikkiä yhtä hyvin kuin teidänkin, vai!

SAARA. Mitä tänne rähisemään tulette. Menkää oman talonne luo huutamaan.

1118200274

Äärimmäisessä talossa